Olli Jaatinen
Kuvitelma olemassaolosta
Hippolyte-galleria
1982
Ensimmäisen gallerianäyttelyni pidin Valokuvagalleria Hippolytessä keväällä 1982. Galleria toimi entisessä suutarinverstaassa, jossa oli neliöitä noin 25. Ripustusta varten oli katonrajassa puulista, josta roikkui edellisestä näyttelystä valmiiksi jääneet ripustuslangat. Kehyksinä vakiokokoiset riffikehykset, joihin sitten vaihdoin omat vedokseni. Sen ajan standardi.
Abramovic/Ulay
Yli yön meren
ARS83/Ateneumin taidemuseo
1983
Sitten kaikki alkoi muuttua, kun pääsin valokuvaajaksi Ateneumin taidemuseoon rakenteilla olevaan ARS83-näyttelyyn. Tehtäväni oli dokumentoida niitä noin kahtakymmentä kansainvälistä taiteilijaa, jotka tulivat työskentelemään Helsinkiin. Eli tekemään uusien teostensa installointeja. Toimin myös Joseph Kossuthin henkilökohtaisena avustajana, kuvaten Helsingin Yliopiston kirjastossa vanhinta suomalaista käsikirjoitusta, jota Kossuth käytti oman teoksensa lähtökohtana.
Olin jo opiskellut kolme vuotta Taideteollisessa korkeakoulussa, mutta mitään vastaavaa ei siellä oltu käsitelty. Oltiin keskitytty siihen, mitä kuvapinnassa tapahtuu. ARS83 oli minun lukioni ja yliopistoni nykytaiteen maailmaan. Tästä työmahdollisuudesta olen ikuisesti kiitollinen Tuula Arkiolle, Marjatta Levannolle ja Tuula Peltolalle. Noista kuvista tehtiin julkaisu, joka ilmestyi melko pian avajaisten jälkeen. Julkaisussa oli runsaasti myös sellaisia kuvia, joita olin ottanut avajaisissa (mm. Pyramiderna ja Dieter Appelt) tai vielä sen jälkeenkin (mm. Abramovic/Ulayn performanssi Yli yön meren).
Taideteollinen korkeakoulu/valokuvataiteen osasto
POLTE
Jugendsali
1985
ARS83-näyttelystä kului vuosi, kun pääsin soveltamaan oppimaani käytännössä. Taideteollisessa olimme saaneet Helsingin kaupungilta tilauksen tehdä YK:n Nuorten Vuoden näyttely POLTE Jugendsaliin Esplanadille 1985. Hankkeessa oli kymmenkunta opiskelijaa ja kolme opettajaa. Iso projekti. Kuvaamisen lisäksi ryhdyin tekemään ripustussuunnitelmaa, jonka pienoismallin rakensin puutikuista. Lopullinen ripustus tehtiin rakennustelineistä koottuun ”pienoiskaupunkiin”, jossa kuvat oli kiinnitetty kirkaisiin plekseihin, ikäänkuin näyteikkunoihin. Rakensimme myös näyttelyn valaisimet.
Jaatinen/Lampinen
Produkt
Savonlinnan taidemuseo
1989
Kuvasin 1987 Savonlinnan meijerin viimeistä toimintavuotta. Niistä kuvista tein seuraavana vuonna näyttelyn Valokuvagalleria Finnfotoon. Kun perustin Mikkelin valokuvakeskuksen 1989, oli kuvanveistäjä Kare Lampinen voimakkaasti toiminnassa mukana. Päädyimme aloittamaan yhteistyön, josta ensimmäinen isompi näyttely oli Produkt Savonlinnan taidemuseossa. Kuvat olivat tekemiäni muotokuvia meijerin työntekijöistä. Ripustuksen laadimme yhdessä. Suuri merkitys on sillä, että isäni oli sähköasentaja ja hän opetti minulle monia perusasioita. Produkt-näyttelyn valaisimet teimme itse.
Jaatinen/Lampinen
Mikkelille
Mikkelin taidemuseo
1993
Seuraava museonäyttely Karen kanssa tehtiin Mikkelin taidemuseoon 1993. Se oli nimeltään Mikkelille, ja siihen liittyy sopimus Mikkelin kaupungin kanssa siitä, että kaupunki järjestää näyttelyn uusinnan sadan vuoden päästä eli vuonna 2093. Tätä varten näyttelyssä oli myös musta puukuutio, jonka sisään kävijät saattoivat laittaa viestejä tulevaisuuteen. Monet olivat kirjoittaneet viestinsä kuution päällä, koska sen vahattuun pintaan oli piirtynyt kopioita käsikirjoituksista. Niissä luki muun muassa: ”työttömyyttä tässä maassa”. Olihan Suomi juuri ollut laman kourissa. Mikkelille-näyttelyn kehykset teimme itse; olinhan varustanut itselleni täysimittaisen puuverstaan.
Olli Jaatinen
Replika
Kluuvin galleria/Helsingin kaupungin taidemuseo
1997
Vuonna 1997 tein Helsingin kaupungin taidemuseon hallinnoimaan Kluuvin Galleriaan näyttelyn Replika, jonka kuvat olin ottanut vuonna 1979 Vaalijalan keskuslaitoksessa Pieksämäellä. Työskentelin silloin laitoksessa kehitysvammaisten apuhoitajana. Julkaisin kuvista myös kirjan, jossa on novelleja lapsuudestani ja nuoruudestani.
Olli Jaatisen puuverstas
1999
Työskentely Kare Lampisen kanssa vaikutti siihen, että tein itselleni täysimittaisen puusepänverstaan, jossa rakensimme yhteisiä teoksia. Yhteistyömme hiipui, kun Kare kouluttautui kuvaamataidon opettajaksi ja aloitti opettajana Savonlinnan taidelukiossa. Sen jälkeen olen hyödyntänyt puusepän taitojani muun muassa tekemällä kehykset kaikkiin näyttelyihini sekä valmistamalla huonekaluja.