Statement

Ennen kuin 8-vuotiaana tartuin ensimmäistä kertaa äitini laatikkokameraan, olin jo kehittänyt kuvia. Batman-kortteja. Niiden aihioita oli Batman-keksipakkauksissa. Pieniä, valkoisia kortteja, joihin oli näkymättömällä musteella tehty kuvia. Kuvat piti kehittää. Siihen tarvittiin pieni lautanen ja etikkaa. Kun kortin upotti liuokseen, alkoi siihen ilmestyä kuva. Batman, Robin, Kissanainen, Arvuuttaja. Lumoavaa taikuutta, jota esittelin ylpeänä leikkikavereilleni.

Ensimmäiset omat valokuvani vedostin 14-vuotiaana kerrostaloasuntomme piskuisessa kylpyhuoneessa. Tsekkiläisen Opemus-suurennuskojeen olin saanut enoltani, joka oli ollut innokas valokuvauksen harrastaja. Into oli kuitenkin hiipunut, joten minusta tuli seuraava viestinviejä. Oli onni, että isäni oli sähköasentaja, koska hän varmaankin pelasti henkeni: Elis tarkisti enon antaman suurennuskojeen kytkennät. Eno oli maininnut korjailleensa laitteen maadoitusta. Selvisi, että virtakaapeli oli kytketty väärin. Sähkö vuoti suoraan laitteen runkoon.

Valokuva on merkinnyt minulle usein eräänlaista todistuskappaletta. Merkkejä elämästä. Ja yleensä melko suoralla tavalla. Moni muu kuvataiteen muoto lähtee taiteilijan visioista, joilla voi olla kytkös todellisuuteen, mutta ne voivat myös edustaa puhdasta abstraktiota. Myös instrumentaalimusiikki on abstraktia taidetta. Kun sanat tulevat mukaan, muuttuu musiikki kuvailevammaksi, vaikka sanoitus olisi silkkaa eläinten metafysiikkaa. Aika usein olenkin vahvistanut kuviani sanoilla tai kertomuksilla.

Suomalainen valokuvaus oli tuotantoni alkuaikoina leimallisesti mustavalkoista dokumentarismia. Oli tapana kiinnittää kuvilla huomiota yhteiskunnan epäkohtiin, vähäosaisiin, vähemmistöihin ja syrjäseutuihin. Olin mukana tuossa jatkumossa.

Ilmaisu muuttui 80-luvulla. Alettiin puhua subjektiivisesta valokuvauksesta. Minäkin käännyin osittain tuohon itsetutkiskeluun. Olen kuitenkin palannut jäljilleni ja ryhtynyt taas tarkkailemaan maailmaa muiden kautta.

Mikä on – ja on ollut – identiteettini taidemaailmassa? Kouluttauduin valokuvataiteilijaksi 80-luvulla, jolloin valokuva nousi Suomessa kohisten muiden kuvataiteiden joukkoon. Olin perustamassa Valokuvataiteilijoiden liittoa ja hoidin sen asioita pari vuotta Mikkelistä, jossa olin aloittanut ohjaavana läänintaiteilijana. Perustin Mikkeliin valokuvakeskuksen, jota olen johtanut 35 vuotta. Olen ollut järjestämässä yli 300 näyttelyä, joissa on ollut esillä teoksia noin tuhannelta henkilöltä. Olen sen rinnalla opettanut useissa taidekouluissa noin kolmeasataa tulevaa valokuvaajaa ja kuvataiteilijaa sekä harrastajia ja nuoria. Tämän ohella olen pitänyt säännölliseti omia näyttelyitä.

Merkittävä jakso elämässäni oli lyhyehkö, mutta erittäin tuottelias yhteistyökausi kuvanveistäjä Kare Lampisen kanssa. Opin Karelta paljon siitä, mitä plastinen sommittelu käytännössä on ja miten voin sitä soveltaa omiin teoksiini ja etenkin installointeihini. Sain Karelta kipinän puusepän taitojen itseopiskeluun. Jatkumoa sille, miten isäni oli opettanut minua jo pienenä poikana vuolemaan pajupillin.

Kättentaidot on olleet perinteisesti sitä taitoa ja viisautta, mitä on siirretty sukupolvelta toiselle. Vanhemmilta lapsille. Ja työyhteisöissä nuoremmille. Myös taide toimii samalla tavalla: taidetta voi opettaa vain toinen taiteilija. Tässä mielessä katson jakaneeni toimintani itsekkääseen oman tuotannon tekoon ja pyyteettömään muiden opettamiseen ja auttamiseen.

Mistä tässä kaikessa on kyse? Ehkä siihen voidaan antaa yhdeksi vastaukseksi se, miten Leonardo da Vinci asioihin suhtautui. Keksi loputtomasti kysymyksiä ja etsi niihin vastauksia. Eräs hänen johtopäätöksensä oli:

”Luonto on täynnä lakeja, joita ihminen ei tule koskaan selvittämään.”

Leonardon jäämistössä on käsikirjoitusarkki, johon hän on luetellut joukon pohtimisen arvoisia asioita:

Hengityksen syy.
Sydämen liikkeen syy.
Oksentamisen syy.
Syy ruoan laskeutumiseen vatsalaukkuun.
Suolen tyhjenemisen syy.

Syy ylimääräisen aineen liikkumiseen suoliston läpi.
Nielemisen syy.
Yskän syy.
Haukottelun syy.
Aivastelun syy.
Eri raajojen puutumisen syy.
Syy tunteen menettämiseen missä tahansa raajassa.
Kutittavan tunteen syy.
Aistillisuuden ja muiden kehon tarpeiden syy.

Mikkelissä 31.10.2024

Olli Jaatinen