Helsinki heinäkuussa 1985. Ajoin Korkeavuorenkatua alas Rättärilläni, jonka pakoputki oli rikki. Auto piti kauheaa meteliä.
KOM-teatterin kohdalla asteli kollegani Ben Kaila. Alkoi huitoa käsiään, kun kuuli takaansa pärinää. Pysäytin ja sammutin auton.
– Lähdetkö ensi viikolla Kari Kontion kanssa Leningradiin? Tehdään uutta kuvalehteä. Citylehti 1999. Eka numeroon.
– Tietysti! Onko sulla Kontion numero?
Istuin jo samana iltana Karin kanssa Sikalassa. Syötiin pakolliset silakat muusilla, kumottiin oluita ja hahmoteltiin keikkaa.
– Keskityn kuvaamaan lapsia ja eläimiä.
Olin tehnyt kesän aikana aika paljon freekeikkoja muun muassa Ilta-Sanomille. Tullut jonkin verran rutiinia silloisen kuvauskaluston käyttöön.
Lähtöpäivä koitti. Elokuun alun torstai. Eteläsuomalainen maisema alkoi näyttää pikajunan ravintolavaunun ikkunasta Neuvostoliitolta jo Keravan kohdalla, kun oltiin vähän neukkupivoa maisteltu.
Illansuussa hotellissa, josta kaupungille pakolliseen rahanvaihtoon. Kaksi nuorukaista tarjosi hyvän vaihtokurssin. Käveltiin Nevski Prospektillä. Latoivat pinon ruplia sanomalehtikäärön päälle. Epäilykset heräsivät, kun sanoivat, että pitää lähteä poikkikadulle, ettei miliisit näe. Harpottiin perässä. Valuutanvaihto alkoi tuntua riskiltä, joten käännyttiin miehissä takaisin. Toverit jäivät ruplineen kiroilemaan.
Tuo sanomalehtikikka menee kai niin, että lehden päälle lasketaan luvattu summa näyttävästi, mutta laskuheppu pyörähtää sinuun nähden ympäri ja kääntää samalla aviisin nurin. Kääntöpuolella on huomattavasti pienempi nippu. Ja koko tilanteen ympärille on luotu sopiva paniikki, joka takaa, ettei uhri jää rahoja laskemaan, vaan poistuu paksuhkolta tuntuva rahatukko hätäisesti taskuun tungettuna. Ja vaihtajat on siinä vaiheessa häipyneet porttikongiin. Kun sitten saat hengityksesi tasaantumaan, niin huomaat, että rahaa on, mutta suurin osa on pikkuseteleitä. Turpaan tuli.
Toinen rahanvaihto meni vaihtajan näkökulmasta paremmin. Oltiin taas Nevskillä, metron sisäänkäynnin kohdalla. Kuvasin aktiivisesti. Kontio nojaili metron porraskaiteeseen. Siihen tuli nuori juippi, joka halusi vaihtaa. Se kuulosti tältä:
– Fifty marks, one hundred troubles (rubles).
Kontio antoi poitsulle viisikymppisen. Sai tältä satasen. Samalla vaihtaja kääntyi kannoillaan ja hävisi metron rappusten sekamelskaan.
Kovin oli pieni se seteli sataseksi. Katsottiin tarkemmin: kyseessä oli kolmen ruplan seteli vuodelta 1904. Numero kolmosen päälle oli liimattu paperinpala, jossa luku 100. Sellainen viidenkympin matkamuisto, joka tosin jäi hotellihuoneen yöpöydän laatikkoon, johon jäi myös Kontson muistikirja, kun lähtöaamuna tuli kiire junalle. Nukuttiin nimittäin pommiin. Junassa Kontio tajusi, että muistikirja jäi. Itku tuli. Suruun pullollinen vodkaa, joka ehdittiin ostaa hotellin Berjozkasta. Helsinkiin päästyä se oli juotu. Oltiin pikaopittu tavoille.
